Back to All Events

ART EXHIBITION: Tony Pyykkö "Odd Things from the Past"


FINNISH:

Tony Pyykkö on nuori taiteilija sekä tuleva taidehistorioitsija Espoosta. Historian ohella, taiteen tekeminen on ollut suuri intohimo, johon hän on suhtautunut suurella antaumuksella. Suosikkimedioihin kuuluvat muun muassa taidegrafiikka, akvarelli, akryyli sekä erilaiset piirtimet.
Tärkeimmiksi inspiraationlähteiksi Pyykkö mainitsee historian, meren sekä vanhan arkkitehtuurin. Teokset tarjoavatkin katsojalle näkymiä, jotka ovat samaan aikaan sekä sadunomaisia, että oivaltavia.
Pyykkö kertoo löytäneensä taidegrafiikan jo lukioaikoinaan. Grafiikassa häntä kiehtovat sen työpajamainen työskentelytapa, toistettavuus sekä muunneltavuus. Taideteos on samaan aikaan sekä yksi yksittäinen vedos, että useammasta vedoksesta luotu sarja. Lisäksi vedoksia painettaessa esimerkiksi värejä muuntelemalla ja yhdistelemällä saadaan luotua täysin eri tunnelmaisia ja henkisiä töitä samasta aihiosta, eli yksittäisestä kuparilaatasta. Grafiikan työskentelyyn liittyy myös tietynlainen jännitys ja salaperäisyys; työskentelyn lopputuloksen näkee vasta sitten kun yksittäisestä laatasta otettu ensimmäinen vedos on tullut prässistä läpi.

ENGLISH:

Tony Pyykkö is an artist and soon to become an art historian from Espoo. Apart from his interest in history, art has always been a passion of his. Etching, aquarelle, acrylics and different drawing techniques is his mediums of choice.
 
History, the ocean and old architecture inspires Pyykkö. The views in his works are both enchanting and insightful.
 
Pyykkö tried etching already in high school and is drawn to the technique due to it's repeatability and transformability. A print is an art work by itself, yet together with several prints it creates a whole new piece of art.
 
By using different colors, one can create very different works with a different ambience, using the same copper plate. A certain mystic and excitement is also part of the process: the result can only be seen once the first print is finished.

Earlier Event: November 2
BALTIC DESIGN OPENING NIGHT